”Taistelemme kertakäyttökulttuuria vastaan”

”Taistelemme kertakäyttökulttuuria vastaan”

Egossa on alusta saakka mietitty kaikkia valintoja ympäristönäkökulmasta. Käytämme vanhoja kalusteita ja astioita, kierrätämme, säästämme sähköä, minimoimme hävikkiä ja valitsemme lähituotettua.

Aloittaessamme Egon sisustuksen suunnittelun, päätimme heti, että kaikki huonekalut ja valaisimet tulevat olemaan kierrätettyjä. Paitsi, että rakastamme käytettyjen esineiden elämänjälkiä, halusimme taistella sitä ajatusta vastaan, että uuden ravintolan pitäisi olla täysin uusi myös sisustukseltaan.

Tavoitteemme oli vähentää hiilijalanjälkeämme kaikin mahdollisin tavoin, joten valitsimme Egoon myös kierrätetyt astiat ja ruokailuvälineet. Emme aio hankki uusia astioita tulevaisuudessakaan, vaan käytämme kierrätettyjä tai ennallistamme nykyisiä pinnoittamalla ne uudestaan. Ennallistamisen avulla lautasten keskimääräinen käyttöikä pitenee vuosia. Aluksi katoimme pöydät valkoisin liinoin, mutta nyt olemme luopuneet niistä, koska liinojen kuljetus ja pesu kuormittavat luontoa.

Olemme miettineet asioita ekologisesta näkökulmasta myös keittiössämme. Ruoanlaitossa suosimme kotimaisia ja pohjoismaisia raaka-aineita – ja pyrimme nostamaan lähituottaja- ja kotimaisuusastetta jatkuvasti. Seuraamme myös raaka-aineiden tuottamisen ja kuljettamisen vastuullisuutta valintoja tehdessämme.

Kaikki keittiölaitteemme on valittu niin, että ne hyödyntävät älyteknologiaa ja kuluttavat erityisen vähän sähköä. Pidämme myös hyvää huolta kaikista laitteistamme, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään toimivina ja hyvinä. Jos vikoja tulee, selvitämme ensin, mitä kaikkea voimme korjauttaa. Mikäli joudumme ostamaan uutta, valitsemme vastuullisesti tuotettuja tuotteita.

Hävikistä puhutaan paljon ravintoloiden yhteydessä – ja hyvä niin! Me pyrimme minimoimaan hävikin kaikissa ruoanlaiton vaiheissa. Käytämme raaka-aineet mahdollisimman tarkasti, emmekä tarjoile esimerkiksi porkkanoita palloiksi muotoiltuina, koska silloin osa raaka-aineesta saattaisi päätyä hävikkiin. Mittaamme ruokahävikkiä päivittäin – kuten kaikki muutkin Olo Collectionin ravintolat – erityisellä hävikkivaa’alla.

bistro-Ego
ego-jalkiruoka